Sahara

Sahara

  • Elokuvassa seurataan perheen elämää Saharan autiomaassa. Minkälaisissa elinoloissa perhe elää? Keitä perheenjäseniä kuuluu perheeseen? Entä mitä tiedät entuudestaan Saharan autiomaasta, tai ylipäänsä autiomaista? Miten autiomaat ovat muodostuneet?
  • Elokuva alkaa kohtauksella, missä nuoret yrittävät kaivaa vettä kuivuneesta kaivosta. Pohtikaa, millaista elämänne olisi, jos kotona hanasta ei tulisikaan vettä. Mihin kaikkeen vettä tarvitaan?
  • Elokuvassa ihmisten elämä on pitkälti luonnonolojen armoilla. Kun on kuumaa, pitää suojata itsensä auringolta; kun tuulee, pitää mennä suojaan pöllyävältä hiekalta. Oletko itse joskus viettänyt aikaa haastavissa oloissa luonnossa esimerkiksi telttaretkellä, tai tullut joskus yllätetykseksi sään vuoksi? Miten reagoit tilanteeseen, entä mitä opit tilanteen myötä?
  • Elokuvan nuoret eivät käy koulua eivätkä lapset ole hoidossa päiväkodissa. Pohtikaa tämän myötä koulunkäynnin merkitystä; minkälaista oma elämäsi olisi jos et kävisikään koulua? Mikä on arvokkain koulussa oppimasi asia tai taito? Keskustelkaa aiheesta ryhmän kesken; voitte myös järjestää väittelyn koulunkäynnin puolesta ja vastaan!
  • Miltä autiomaa näyttää ja kuulostaa? Sulje silmäsi ja kuvittele itsesi autiomaahan. Miten äänimaisema muuttuu, kun tuulee tai kun sataa? Miltä märkä hiekka tuoksuu? Maalaa kuva mielenmaisemastasi.
  • Pohtikaa, mitä elokuvan kuvaaminen paikan päällä Saharassa on vaatinut elokuvantekijöiltä. Minkälaisia asioita on pitänyt huomioida suunnitteluvaiheessa, entä minkälaisia yllätyksiä kuvausvaiheessa on kenties tullut vastaan?
  • Kuvatkaa luontovideo! Suunnitelkaa ja toteuttakaa lyhyt luontovideo, missä luonto on pääosassa. Videossa ei saa olla puhetta mutta luonnonäänien tulee kuulua. Voitte kuvata videon kotipihalla tai lähimetsässä. Katsokaa valmiit videot yhdessä ryhmän kesken. Minkälaiset asiat videoissa korostuvat? Mitä ajatuksia ja tunteita videot herättävät? Minkälaisia yllätyksiä tai haasteita videota tehtäessä tuli vastaan?

Tehtävät: DOKKINO

Kuva elokuvasta Sahara