DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuman toimintaan lukeutuvat tällä hetkellä kiertuenäytökset eri puolella Suomea.
DOKKINO-kiertue käynnistyy vuosittain Helsingistä tammi-helmikuussa DocPoint–festivaalin yhteydessä. Vuonna 2023 DOKKINO järjestetään poikkeusolojen jälkeen jälleen teatteritapahtumana.
Vuonna 2020 DOKKINO järjestettiin pandemiatilanteen sallimissa rajoissa, ja kiersi yhteensä kahdeksalla paikkakunnalla keräten teatterinäytöksiin yli 4000 innokasta katsojaa. DOKKINOssa reagoitiin poikkeusolojen tuomiin muutoksiin ja rajoituksiin, ja vuoden 2020 elokuvat tuotiin lisäksi katsottavaksi verkkonäytöksinä rajatulle yleisölle. Verkkonäytökset keräsivät yli 4000 katsojaa.
Poikkeusolojen jatkuessa vuosi 2021 toteutettiin lähes kokonaisuudessaan valtakunnallisena verkkotapahtumana. Teatterinäytöksistä päästiin nauttimaan Järvenpäässä ja Kajaanissa syksyn aikana. Haasteellisesta vuodesta huolimatta vuoden 2021 aikana DOKKINO keräsi yli 21 000 osallistujaa niin verkko- kuin teatterinäytösten pariin.
Vuonna 2022 näytöksiä järjestettiin niin verkossa kuin teattereissa. Kevät painottui verkkonäytöksiin, jotka keräsivät yli 7500 osallistujaa. Teattereihin päästiin jalkautumaan jo keväälläkin mm. Porissa, Mikkelissä ja Joensuussa, ja syksyllä järjestettiin yksistään teatterinäytöksiä. Teatterinäytökset saavuttivat vuoden aikana lähes 10 000 katsojaa.
DOKKINO on Euroopan suurin ympärivuotinen ja valtakunnallinen lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma.
Kuva alakoulusarjan elokuvasta Aikiddo (Annabel Verbeke, 2021)