Meistä kaikista tuntuu joskus siltä, että olemme jollain tavalla erilaisia kuin muut emmekä kuulu joukkoon. Vuoden 2018 DOKKINO-teema Erinomaisen erilainen käsittelee monelle lapselle ja nuorelle tuttuja kipupisteitä. Teema tutustuttaa katsojat siihen, kuinka voimme olla ylpeitä itsestämme ja erilaisuudestamme, vaikka näyttäisimme hiukan erilaiselta kuin kaverimme, olisimme pienempiä tai suurempia, lyhyempiä tai pidempiä, parempia jossakin asiassa tai huonompia toisessa.
Teeman avulla käsitellään muun muassa oman identiteetin rakentamista, itsetunnon vahvistamista, ihastumista ja ystävyyttä. DOKKINO-elokuvien päähenkilöt painivat samojen asioiden parissa kuin monet muutkin lapset sekä nuoret ja löytävät omat vahvuutensa huomatessaan, että ovat sopivia juuri sellaisina kuin ovat. Elokuvassa Kuinka minusta tuli Niels seurataan, kuinka nuori poika tuntee itsensä vihdoin kokonaiseksi kamppailtuaan koko pienen ikänsä oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Elokuvassa Kumu Hina havaijilainen 11-vuotias tyttö taas päättää ryhtyä toimimaan pölyttyneitä sukupuolirooleja vastaan haaveillessaan johtavansa koulunsa hula-ryhmää, joka perinteisesti koostuu vain pojista.
Nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä lapset ja nuoret etsivät itseään ja vahvuuksiaan, kaipaavat muiden hyväksyntää sekä haluavat usein olla samankaltaisia kuin muut. Teema Erinomaisen erilainen käsittelee myös tilanteita, joissa ihmiset kohtelevat toisiaan väärin erilaisuuden takia. Kotimaisessa elokuvassa Koulukuva käsitellään kiusaamista tilanteessa, jossa kouluryhmä saapuu vuosittaiseen luokkakuvaukseen. Elokuvassa Koti kahdessa maassa taas seurataan tyttöä, joka on ylpeä juuristaan kohtaamastaan koulukiusaamisesta huolimatta.
DOKKINOn tulevan vuoden teema haastaa lapsia ja nuoria ajattelemaan, kommentoimaan sekä keskustelemaan tarjoten samalla oppilaille samaistumisen kohteita nykypäivän maailmasta. Elokuvista koostetut mobiiliympäristössä toimivat opetusmateriaalit toimivat opettajien tukena elokuvien käsittelyssä ja niistä keskustelemisessa luokan kesken.
Vuoden 2018 DOKKINO-elokuvat muistuttavat meitä siitä, että erilaisuus voi olla vahvuutemme. Elokuvat ovat voimaannuttavia ja niihin on helppo samaistua – meidän kaikkien. Olemme erilaisia mutta silti samanarvoisia.
Klikkaa tästä ja tutustu vuoden 2018 katalogiin!
ELOKUVASARJA ALAKOULULAISILLE
ALKUKUVA: ERILAISUUS
Suomi 2016, 4 min
#THISISME: ELLA
Suomi 2017, 6 min
KUINKA MINUSTA TULI NIELS
Hollanti, 2014, 20 min
EI SISÄLLÄ SOKERIA
Hollanti 2015, 20 min
KERRON SINULLE TOTUUDEN
Hollanti 2012, 19 min
ELOKUVASARJA YLÄKOULULAISILLE
KOULUKUVA
Suomi 2017, 8 min
KAUNEUDEN MITTA
Suomi 2016, 11 min
UPEAN ROHKEA MILAN
Kanada 2016, 12 min
KOTI KAHDESSA MAASSA
Hollanti 2017, 18 min
KUMU HINA
Havaiji 2014, 22 min