Vuoden 2016 DOKKINO-teemana oli ”Toiveista totta. Elokuvien matkassa haaveiltiin yhdessä ja tutustuttiin lasten ja nuorten toiveisiin sekä unelmiin ympäri maailmaa. Lapset ja nuoret treenaavat ahkerasti, sopeutuvat uusiin tilanteisiin sekä uskovat itseensä ja unelmiinsa haasteista huolimatta. Toivovatko he samoja asioita kuin sinä tai minä? Kuinka toiveista tulee totta?

DOKKINO-vuosi lähti käyntiin Helsingissä, jossa viisipäiväiseen tapahtumaan osallistui 3227 pääkaupunkiseudun lasta ja nuorta opettajineen. Kiertue laajeni jälleen kahdella uudella kaupungilla, kun Hämeenlinna ja Seinäjoki liittyivät osaksi kiertuetta. Vuoden aikana tapahtuma kiersi yhteensä 18 kaupungissa ympäri Suomea. DOKKINO pisti yleisöennätyksensä jälleen uusiksi, sillä koko vuoden katsojamääräksi tuli huimat 18 349 koululaista opettajineen! DOKKINO on Euroopan suurin ympärivuotinen ja valtakunnallinen lasten ja nuorten elokuvatapahtuma.

Vuonna 2016 DOKKINO osallistui jo hieman ennakkoon tulevaan Suomen itsenäisyysjuhlavuoteen toteuttamalla kouluille maksuttomia DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaverstaita kevään ja syksyn aikana ympäri Suomea 18 paikkakunnalla. Lapset ja nuoret pääsivät tutustumaan luovien dokumenttielokuvien maailmaan ja toteuttamaan itse omat dokumenttielokuvansa alusta loppuun saakka ammattitaitoisen ja innokkaan ohjaajan avustuksella. Verstaissa valmistuneet elokuvat esitetään DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin juhlanäytöksissä vuonna 2017.

Elokuvat

ALAKOULUSARJA
Kesto: 73 min
Alakoulusarjan elokuvia arvostelivat Espoon Steinerkoulun oppilaat.

Alkukuva: Erilaiset unelmat (Suomi, 2015) 2 min
Alkukuvana nähdään DOKKINO-elokuvaverstaassa Kajaanissa Nakertajan koululla syksylla? 2015 valmistunut dokumentti, joka on ta?ysin nuorten itse ka?sikirjoittama, kuvaama ja leikkaama. Elokuvassa käsitellään lasten ja nuorten erilaisia unelmia.
Tekijät: Kyösti Grönstrand, Janika Kaartinen, Keerthisana Gobikrishna, Konsta Pääkkönen, Veera Juntunen ja Juho Jokelainen.

Leijona ja urhea hiiri (Hollanti, 2014) 20 min
Yhdeksänvuotias Nora on paennut perheensä kanssa päiviä ja öitä aavikon halki Syyrian sodan jaloista ja asuu nyt pakolaisleirillä Jordanian puolella. Mukaan ei voinut ottaa mitään muuta kuin yhden laukullisen vaatteita. Kaikki muu, jopa Noran rakas kissa jäi taakse. Jordaniassa kaikki on uutta, ikävä vanhoja kavereita kohtaan on kova ja kurjat muistot painavat mieltä, mutta aina on tilaa haaveille ja unelmille. Nora aikoo isona taiteilijaksi ja vielä jonakin päivänä hän aikoo perustaa kotimaahansa Syyriaan oman taidekoulun, missä on tilaa taiteelle, toiveille ja unelmille!

Nouse takaisin ylös, Tefik! (Tanska, 2014) 10 min
10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa turvapaikanhakijana Tanskassa. Sillä aikaa kun hän ja hänen vanhempansa odottavat turvapaikkapäätöstä, on aikaa treenata temppuja pyörällä sekä haaveilla tulevaisuudesta. Tefik haluaisi kovasti jäädä asumaan Tanskaan, missä hän viihtyy, ja missä olo on turvallisempi kuin hänen kotimaassaan. Ehkä isä voisi perustaa Tanskassa pyöräliikkeen ja ehkä äitikin jälleen tervehtyisi ja piristyisi. Toteutuvatko Tefikin toiveet? Elokuva on animaatio, joka on toteutettu 10-vuotiaan Tefikin kertomien kokemusten perusteella.

Varicella (Norja, Tanska, Ruotsi, 2015) 25 min
Kaksi lahjakasta sisarta, 13-vuotias Nastia ja 7-vuotias Polina harrastavat balettia arvostetussa tanssiakatemiassa ja ovat valmiita tekemään kaikkensa pärjätäkseen sekä tullakseen taitaviksi tanssijoiksi. Soolotanssijan ura on heidän suurin unelmansa. Tytöt on valittu balettikouluun 5500 hakijan joukosta mutta vain vuosittaisessa päätöskokeessa hyvin pärjänneet saavat jatkaa. Polina ja Nastia harjoittelevat päivittäin kuusi tuntia ja tekevät kaikkensa, jotta päätöskokeet menisivät hyvin. Baletti tuo heidän elämäänsä onnea ja iloisia hetkiä, mutta myöskään kyyneliltä ei vältytä kovan treenin ohella. Ovatko tytöt harjoitelleet tarpeeksi ja riittävätkö taidot, jotta he saisivat jatkaa rakasta harrastustaan?

Varicella on tunnetun venäläisohjaaja Viktor Kossakovskin visuaalisesti kaunis elokuva, joka johdattaa katsojan sulavasti baletin kauniiseen, mutta samalla myös rankkaan maailmaan. Tunnelmallinen musiikki ja kauniit kohtaukset jättävät tilaa katsojan omille tulkinnoille ja havainnoille.

Giovannin vesibaletti (Hollanti, 2014) 17 min
10-vuotiaalla Giovannilla on suuri unelma: hän haluaa olla ensimmäinen poika, joka saisi kilpailla Hollannin vesibaletin mestaruuskilpailuissa. Vesibaletti on pääosin tyttöjen laji, ja Giovanni onkin ainoa poika tyttöjen joukkueessa. Muiden epäilyksistä huolimatta hän aikoo läpäistä lopputestit ja onnistua saamaan luvan tuomareilta maajoukkueessa kilpailemiseen. Testeihin on enää neljä viikkoa aikaa ja harjoittelutahti on kova, mutta välillä on vaikea keskittyä, kun tekisi mieli myös kiusoitella tyttöjä treenaamisen lomassa. Myös seurusteleminen vie aikaa, vaikka tyttöystävä Kim kovasti kannustaakin Giovannia saavuttamaan unelmansa. Onnistuuko Giovanni treenaamaan tarpeeksi ja vakuuttamaan tuomarit? Tuleeko hänen toiveistaan ja unelmistaan totta?

YLÄKOULUSARJA
Kesto: 73 min
Yläkoulusarjan elokuvat arvostelivat Espoon Steinerkoulun oppilaat, Vantaan Simonkylän koulun oppilaat sekä Vaasan lyseon lukion oppilaat.

Alkukuva: Sano ei kiusaamiselle (Suomi, 2015) 3 min
Alkukuvana na?hda?a?n DOKKINO- elokuvaverstaassa Kotkassa Keskuskoululla keva?a?lla? 2015 valmistunut dokumentti, joka on ta?ysin nuorten itse ka?sikirjoittama, kuvaama ja leikkaama. Myös musiikki on heidän itse säveltämä ja soittama. Elokuvassa käsitellään koulukiusaamista ja sitä, miten siltä voisi välttyä.
Tekijät: Hannu Markkanen, Elina Merivalo, Siiri Ka?rkka?inen, Lilith Rautiainen, Kerttuli Salonen.

Jameyn taistelu (Hollanti, 2013) 15 min
16-vuotias Jamey kärsii änkyttämisestä ja Touretten syndroomasta. Hän aloittaa pian urheiluopiston mutta siellä pitää pystyä myös opettamaan, joten Jamey on epävarma. Hän tietää, että änkyttäminen tulee haittaamaan koulunkäyntiä eikä kouluun pääseminenkään tule olemaan helppoa. Änkytyksen takia tuntemattomille ihmisille puhuminen tuntuu vaikealta, eikä tyttöystävääkään ole helppo saada. Jamey toivoo kovasti, että pääsisi jollakin keinolla eroon tästä ikävästä tavasta, jotta hän voisi elää normaalisti eikä änkyttäminen haittaisi hänen koulunkäyntiään. Onnistuuko Jamey änkytyksestään huolimatta koulun pääsykokeissa ja löytääkö hän keinon, jolla änkytyksestä pääsisi eroon?

Pidä minut turvassa (Ruotsi, 2014) 14 min
Pidä minut turvassa on tarina kolmesta nuoresta tytöstä, jotka asuvat väliaikaisesti skotlantilaisessa turvayksikössä oman väkivaltaisen ja haitallisen käytöksensä vuoksi. Turvayksikössä asuu nuoria, joilla on käyttäytymisongelmia tai ongelmia tunteidensa ilmaisemisen kanssa. Shannonilla, Shaunaughilla ja Mirrenillä on kaikilla vaikea menneisyys, ja sen takia muihin ihmisiin, keskuksen työntekijöihin sekä yhteiskuntaan luottaminen on heille haastavaa. He kuitenkin viihtyvät yksikössä ja tuntevat olonsa turvalliseksi. Pidä minut turvassa kuljettaa katsojan mukanaan näihin nuorten ajatuksiin, pelkoihin sekä unelmiin paremmasta tulevaisuudesta. Uskaltavatko he kohdata pelkonsa ja toteuttaa unelmansa?

Sharukh – tiellä onneen (Saksa, 2013) 25 min
Intialainen 14-vuotias Sharukh ei käy koulua, vaan työskentelee autokorjaamolla, jotta voisi auttaa elättämään perhettään. Hän haluaisi kouluun, mutta toisaalta pitää myös työstään ja haluaa oppia hyväksi automekaanikoksi, jotta pärjäisi hyvin ja saisi rahaa perheelleen. Sharukh asuu äitinsä ja veljensä kanssa slummialueella pienessä asunnossa, ja heillä on hädin tuskin varaa maksaa laskut, joten kaikkien panosta tarvitaan. Kiireisen työn ohessa on kuitenkin aina aikaa unelmoida: Voi kunpa jonakin päivänä vielä oppisi ajamaan autoa ja voisi tehdä äidin onnelliseksi viemällä hänet ajelulle kaupungin halki!

Etsintäkuulutuksessa isä (Hollanti, 2013) 16 min
13-vuotias Jaël on keinohedelmöityslapsi, eikä ole koskaan tavannut biologista isäänsä. Hän haluaisi palavasti tietää, kuka hänen isänsä on ja kuinka paljon piirteitä on häneltä perinytkään. Onko isä lyhyt vai pitkä, tumma vai vaalea? Onko hänellä pieni söpö nenä, kuten Jaëlillakin ja osaako hän samoja taitoja, kuten rullata kielen tai katsoa vinoon toisella silmällä? Äidin ja äidin vaimon kanssa elävä Jaël tekee kaikkensa, jotta saisi lisätietoja isästään. Sopimuksen mukaan tietoja voidaan luovuttaa vasta 16-vuotta täyttäneille, mutta 13-vuotias Jaël toivoisi kovasti, että saisi jo tietää kaiken. Olisi helpompi ymmärtää itseään, jos tuntisi omat juurensa. Kaikki on kuitenkin kiinni psykiatrin lausunnosta. Antaako psykiatri luvan tietojen luovuttamiseen vai täytyykö Jaëlin vielä odottaa muutama vuosi?

Näytökset

Helsinki 25.-29.1.2016
Kotka 10.2.2016
Oulu 16.3.2016
Rovaniemi 17.3.2016
Pori 12.4.2016
Mikkeli 6.4.2016
Seinäjoki/Ylistaro 13.4.2016
Kuopio 19.4.2016
Turku 27.4.2016
Jyväskylä 3.5.2016
Vantaa 29.9., 30.9., 3.10. ja 7.10.2016
Hämeenlinna 4.10.2016
Tampere 9.11.2016
Vaasa 10.11.2016
Espoo 2.11., 3.11., 8.11., 11.11. ja 14.11.2016
Lappeenranta 16.11.2016
Kajaani 17.-18.11.2016
Kuusamo 22.11.2016