Vuoden 2014 DOKKINOn teemana on ”Yli esteiden”. Asiat eivät aina mene omien suunnitelmien tai toiveiden mukaisesti ja se on vain osa elämää. Joskus on itse keksittävä, miten selvitä eteen tulevista esteistä, joskus taas tukeuduttava ystävän tai vanhemman apuun. Joihinkin asioihin ei voi edes itse vaikuttaa, vaan niiden kanssa täytyy vain elää. Sen tietää Isoisä, minä ja helikopteri taivaaseen -dokumentin David, joka joutuu hyväksymään isoisänsä vanhenemisen. Olen tyttö! –dokumentin Joppe syntyi pojan vartaloon, mutta on aina tiennyt olevansa oikeasti tyttö. 13-vuotias teinityttö suhtautuu tulevaisuuteen avoimin mielin, mutta erityisyys aiheuttaa välillä vähän päänvaivaakin. Kuinka kertoa asiasta esimerkiksi ihastukselle? Laulajan urasta haaveileva 11-vuotias Bente pääsee mukaan The Voice Kids -laulukilpailuun, mutta onko sopimuksien allekirjoittaminen ja kova harjoittelu sittenkään unelman arvoista?

DOKKINO-vuosi käynnistyi komeasti Helsingissä, jossa tapahtuma teki kävijäennätyksen. Viikon aikana 4010 lasta ja nuorta pääkaupunkiseudulla kävi näytöksissä. Vuoden aikana tapahtuma kiersi 13 Suomen kaupungissa: uusina kiertuekaupunkeina mukaan tulivat Mikkeli ja Lappeenranta. DOKKINO-elokuvaverstaita järjestettiin viidessä kaupungissa: Porissa, Mikkelissä, Vaasassa, Kuusamossa ja Lappeenrannassa. Työpajat elokuvat ovat katsottavissa DocPointin YouTube-tilillä. Kaikkiaan vuosi oli varsin onnistunut: DOKKINOn koko vuoden kävijämääräksi tuli huimat 13 000 lasta ja nuorta, tehden DOKKINOsta Euroopan suurimman valtakunnallisen lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuman.

Elokuvat:

ALAKOULUSARJA (74 min)

Benten ääni (Hollanti 2012, 30 min. Ohj. Marijn Frank)
Muusikon urasta haaveileva Bente pääsee mukaan television laulukilpailuun. Ohjelmaan osallistuminen on jännittävää ja äkillinen suosio koulukavereiden keskuudessa kutkuttaa mutta täyttyvätkö kaikki unelmat sittenkään?

Isoisä, minä ja helikopteri taivaaseen (Ruotsi 2013, 15 min. Ohj. Åsa Blanck, Johan Palmgren) Isoisä ja David ovat aina olleet läheisiä ja vielä pyörätuolista käsin isoisä näyttää pojanpojalleen salaisen kantarellipaikan. Pian kuitenkin koittaa hyvästien aika.

Disco (Suomi 2013, 29 min. Ohj. Selma Vilhunen)

Hakunilan Hevoshaan koulun vitoset haluavat järjestää diskon, mutta saadakseen luvan oppilaiden täytyy kerätä tarvittava määrä tähtiä merkkinä hyvästä käytöksestä. Ajan käydessä vähiin järjesteltävää on vielä paljon ja tähtiä puuttuu edelleen: missä kaikessa luokka voisi vielä kunnostautua?

YLÄKOULUSARJA (78 min)

ALKUKUVA: Peliriippuvuus (Suomi 2013, 4 min.)
YLEn Mediabussi vieraili DOKKINOn kanssa Vasaramäen koululla Turussa keväällä 2013. Kahden päivän videotyöpajassa syntyi nuorten itse käsikirjoittama, kuvaama ja leikkaama elokuva, jossa fiktiivisin keinoin tarkastellaan liiallisen tietokonepelaamisen vaikutuksia.

Olen tyttö! (Hollanti 2010, 15 min. Ohj. Susan Koenen)
13-vuotias Joppe syntyi pojan vartaloon, mutta on aina tiennyt oikeasti olevansa tyttö. Joppe viettää kavereidensa kanssa tavallista teinitytön elämää, mutta aina välillä oma erityisyys mietityttää.

Ei kenenkään maalla (Tanska, Iso-Britannia 2013, 30 min. Ohj. Michael Graversen)
Tanskalaisessa vastaanottokeskuksessa alaikäiset turvapaikanhakijat odottavat viranomaispäätöksiä ja välillä turhautuminen ja epävarmuus purkautuvat itkuna ja riehumisena. Keskuksessa kuitenkin myös pelataan, nauretaan ja jaksetaan toivoa hyviä uutisia.

Benten ääni (Hollanti 2012, 30 min. Ohj. Marijn Frank)
Muusikon urasta haaveileva Bente pääsee mukaan television laulukilpailuun. Ohjelmaan osallistuminen on jännittävää ja äkillinen suosio koulukavereiden keskuudessa kutkuttaa mutta täyttyvätkö kaikki unelmat sittenkään?

Esitykset:

Helsinki, 27.-31.1.2014
Kuopio, 19.3.2014
Oulu, 25.3.2014
Mikkeli,
9.4.2014
Pori,
15.4.2014
Turku,
7.5.2014
Jyväskylä,
14.5.2014
Vantaa, 
28.10-31.10.2014
Espoo, 3.-6.11.2014
Vaasa,
12.11.2014
Tampere,
13.11.2014
Lappeenranta,
19.11.2014
Kuusamo,
25.11.2014