Vuonna 2006 valittu teema ”Mä tykkään musta!” osoittautui niin ajankohtaiseksi ja tärkeäksi, että sitä päätettiin jatkaa myös vuonna 2007. Teemalla halutaan voimistaa lasten ja nuorten itsetuntoa ja myönteistä minäkuvaa. DOKKINO-elokuvien aiheet käsittelevät nuorten omaa maailmaa. Erilaisuus, kasvaminen, vastuunotto ja onnistumiset tulevat elokuvissa niiden päähenkilöiden kautta näkyviin. Nämä elokuvat toimivat myös pohjana vallitsevien yhteiskunnallisten käsitysten kyseenalaistamiseen.
Tammikuussa järjestettiin Saarijärvellä elokuvatyöpaja yhteistyössä Zest-projektin ja Keski-Suomen elokuvakeskuksen kanssa.
UNICEF, Nelonen ja DOKKINO haastoivat 7.-9.-luokkalaiset kertomaan oman kannanottonsa ilmastonmuutokseen. Mitkä pienet arjen valinnat voisivat pelastaa meidät ilmastonmuutoksen pahimmilta seurauksilta? Osallitujia kutsuttiin kiteyttämään visionsa kahden minuutin mittaisiin minidokumentteihin.
Parhaat minidokumentit esitettiin Nelosella lasten ja nuorten tv-viikolla 19.-25. marraskuuta. Pääpalkintona mikkeliläinen voittajaporukka sai mahdollisuuden hioa oma dokkarinsa timantiksi kouluun saapuvan ammattilaisryhmän avulla.
DOKKINO-vuoden 2007 teema: Mä tykkään musta!
Elokuvat
Alakoulusarja:
We Will Rock Suomi 2005, ohj. Jenni Linko
Paras kaveri – My Buddy Belgia 2004, ohj. Jourik Vandervorst
Pisaroita pinnan alta – Zwemmwn of verzuipen Hollanti 2005, ohj. Rishu Veldhuis
Punam Serbia ja Montenegro 2005, ohj. Lucian Muntean
Yläkoulusarja:
Pojat – Boys Alankomaat 2005, ohj. Menna Laura Meijer
Tsunamityttö Ayla – Ayla het tsunamimeisje Alankomaat 2005, ohj. Wilma Ligthart
Koko nainen – Whole Woman Suomi 2004, ohj. Marika Väisänen
Näytökset
Helsingin DOKKINO 22.-26.1.2007 Finnkinon elokuvateatteri Tennispalatsi. Tapahtumaan osallistui yhteensä yli 1700 oppilasta. Lisänäytöksiä Espoossa, 58 osallistujaa
Porin DOKKINO 26.4.2007 Finnkinon elokuvateatteri Promenadi. Tapahtumaan osallistui yhteensä 624 oppilasta.
Jyväskylän DOKKINO 22.5.2007 Finnkinon elokuvateatteri Fantasia. Tapahtumaan osallistui yhteensä 500 oppilasta.
Turun DOKKINO 10.10.2007 Finnkinon elokuvateatteri Julia
Tapahtumaan osallistui yhteensä 559 oppilasta.
Tampereen DOKKINO 23.10.2007 Finnkinon elokuvateatteri Plevna. Tapahtumaan osallistui yhteensä 1145 oppilasta.
Tampereen DOKKINO 23.10.2007 Finnkinon elokuvateatteri Plevna. Tapahtumaan osallistui yhteensä 1145 oppilasta.