DOKKINO 2009

Vuonna 2009 DOKKINO-kiertue suuntasi ensimmäistä kertaa pohjoiseen. Mukaan tuli uusi kaupunki, Oulu.

DOKKINO-vuoden 2009 teema: Arki meidän silmin
 
Mediaviidakossa elämisessä on puolensa. Tietoisuutemme maailmasta ja sen tapahtumista on kasvattanut ymmärrystämme ja rakentanut laajemmat viitekehykset maailmankuvallemme. Maailman tapahtumat ovat napin painalluksen päässä ja koemme välttämättömäksi pysyä ajan hermolla. Mutta tiedämmekö enää, kuka asuu naapurissamme? Tai miltä lähimetsässä tuoksuu aamukasteen aikaan?
Tämän vuoden DOKKINO-elokuvat keskittyvät oman lähipiirin havainnointiin ja oman jokapäiväisen elämän tutkiskeluun. Arki ei aina ole tylsää, sillä arjessahan seikkailevat ne todelliset sankarit ja selviytyjät! Kun Nils joutuu kesäleirillä kiusatuksi, tai kun Oona matkustaa isän ja äidin välillä kodista toiseen, kysytään heiltä arjen kohtaamiseen rohkeutta.
Arki on kaikilla erilaista, vai mitä sanotte Meganista, joka viettää 12-vuotissyntymäpäivänsä kavereiden kanssa kosmetologilla? Tai lontoolaisista nuorista, jotka nousevat vastarintaan kuullessaan lähiönsä olevan maan kamalin paikka asua ja kuvaavat elämästään dokumenttielokuvan. Tanssintäyteiset päivät ja yhteisöllisyys kertovat lähiöstä aivan toisenlaista tarinaa.
Jokaisen meidän arjessa näkyy tämän päivän kuumin puheenaihe ja huoli: ilmastonmuutos. Aihetta käsitellään tänä vuonna myös DOKKINO-elokuvissa. Grönlantilaiset nuoret miettivät uutta nimeä lumelle, jollaista maassa ei ole ennen nähty. Jäätikkö sulaa, ja se muokkaa elämää nuoria huolestuttavalla tavalla. Hiihdetäänköhän Etelä-Suomessa tänä talvena?
Elokuvat
Alakoulusarja:
Sylistä syliin – Home Away From Home Suomi 2008, ohj. Marika Väisänen
Koska ihminen on vain ihminen – Weil der Mensch ein Mensch ist Saksa 2007, ohj. Frauke Finsterwalder, Stephen Hilpert
Mehiläisten metropoli – Biernes By Tanska 2004, ohj. Laila Hodell, Bertel Thorne Olsen
Yläkoulusarja:
Teinit + Raha – Kids + Money Yhdysvallat 2007, ohj. Lauren Greenfield
Lumen ääni – Silent Snow Hollanti 2007, ohj. Jan van den Berg
Kings Crescent – Meidän lähiö – Kings Crescent Estate – Our Everyday Lives
Iso-Britannia 2008, työpajaelokuva
Ei toista ensikertaa – Aldrig som första gången Ruotsi 2005, ohj. Jonas Odell
 
Näytökset
Helsingin DOKKINO 19.-23.1.2009 Finnkinon elokuvateatteri Maxim. Tapahtumaan osallistui yhteensä 2200 oppilasta.
Tapahtuma päätettiin siirtää Tennispalatsista Maximiin.
Helsingin DOKKINOon osallistui yksi kotimainen ohjaajavieras, elokuvan Sylistä syliin ohjaaja Marika Väisänen.Alakoulunäytöksissä oli lisäksi mukana Lastensuojelun keskusliitosta Virpi Lahtiharju. Lahtiharju piti kaksi teemapajaa liittyen vanhempien avioeroon. Teemapajat järjestettiin Herttoniemen ala-asteella sekä Taivallahden peruskoulussa.
 
Espoon DOKKINO
6.2.2009 Kannusali, alakoulu
9.2.2009 Kulttuurikeskus, Louhisali, alakoulu
12.2.2009 Sellosali, yläkoulu
27.2.2009 Kannusali, yläkoulu
Tapahtuman osallistui yhteensä 406 oppilasta.
Oulun DOKKINO 25.3.2009, Finnkinon elokuvateatteri Plaza
Tapahtuma järjestettiin Oulussa ensimmäistä kertaa.
Tapahtumaan osallistui yhteensä 456 oppilasta
Porin DOKKINO 29.4.2009, Finnkinon elokuvateatteri Promenadi
Tapahtumaan osallistui yhteensä 661 oppilasta.
Jyväskylän DOKKINO 13.5.2009,  Finnkinon elokuvateatteri Fantasia. Tapahtumaan osallistui yhteensä 950 oppilasta.
Turun DOKKINO 14.10.2009, Finnkinon elokuvateatteri Kinopalatsi. Tapahtumaan osallistui yhteensä 443 oppilasta.
 
Tampereen DOKKINO 28.10.2009,  Finnkinon elokuvateatteri Plevna. Tapahtumaan osallistui yhteensä 865 oppilasta.